Wednesday, January 4, 2012
Pennut 13 vrk
Paksuin pojista kiri eilen silmiä siristäneen tytön ohi, ja avasi silmänsä tänään. Pennut saivat tänään ekan kerran matolääkettä ja Elsa & muu kööri siinä samalla. Tenavat punnertavat jo kovasti itseään jaloilleen, ja sillä konstin pääseekin nopeasti tissille.
Tämän pentueen ja kolme vuotta sitten syntyneen Q-pentueen kesken on löynyt yhtäläisyys, eikä varmaan ihme: Q-pentueen isä, on näiden tämän hetkisten pentujen isoisä. Q-pentueen ainut poika "Bongo" on ollut aina hyvä syömään, ja tässä pentueessa näyttäisi olevan toinen samanlainen. Allu, joksi Kerttu pennun nimesi, on mieletön möhkäle.
Koirien vatsatautia on yhä edelleen liikkeellä. Ennen Messarin näyttelyä sairastumisia kuului vähän joka puolelta. Pari kasvattiani käyvät jo toista kierrosta läpi - rankkaa koirille ja omistajalle. Toivotaan nyt pikaista paranemista!
Pitää laittaa kiittimet ristiin, ja toivoa, ettei ripaskatauti rantautuisi meille. Ripuli ei ole imettävälle emälle kiva juttu ollenkaan, pennuista puhumattakaan. Nyt pidän vähän etäisyyttä yleisiin koiratapahtumiin, koska niistä nuo pöpöt helpoimmin kulkeutuvat mukana. Kerran meillä on vieraillut ripuliepidemia niin, että sen sai kaikki talossa silloin olleet koirat, vasta synnyttänyt emäkin ja sen pennut. Siinä oli vitsit vähissä, kun emolla ei pysynyt mikään sisällä ja imettää piti. Onneksi eläinlääkäriltä saatiin heti sopiva lääkitys ja parissa päivässä tilanne rauhoittui. Nesteytys on kaiken A ja O. Ellen väärin muista, niin nestettä pitää saada menemään n. 80ml/ elopainokilo/ vrk. Ja jos koira ei juo itse, sitä on juotettava muoviruiskulla. Tässä linkki ripuli-/oksennustaudin kotihoitoon.
ps. Videossa kuuluu taustalla Kertun "laulelua".